”Parhaansa kun on tehnyt,
haluaa tehdä enemmän”
Joukon tarina
Kaupankäynti tuntui heti oikealta työltä
Pääsin Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oy:lle kesätöihin juoksupojaksi 14-vuotiaana, isäni kirjallisin suostumuksin. Nuorena miehenä tienaaminen kiinnosti. Kouluviikkojen jälkeen tankkasin autoja, pesin tuulilaseja huoltoasemalla ja myin rakennustarvikkeita rautakaupassa. Asiakaspalvelu tuntui luonnolliselta.
Kauppaopistosta markkinointimerkonomiksi valmistumisen jälkeen astuin armeijan harmaisiin. Armeijan jälkeen aloitin ensimmäisessä vakituisessa työpaikassa Nivalan Säästöpankin harjoittelijana ja myöhemmin toimihenkilönä. Mieli paloi kuitenkin työhön, jossa oli henkilökohtaisia haasteita, tulokset mitattavissa ja palkka tuloksen mukainen.
Kauppa se on, joka kannattaa, sanottiin. Nuorena säästöpankkilaisena pääsin Säästöpankkien Kiinteistövälitys Oy:n Raahen konttoriin, SKV:n vastuulliseksi vetäjäksi 23-vuotiaana. Työ motivoi, ja omistauduin työlleni. Ensimmäisen työvuoteni aikana välitin 100 asunto- ja kiinteistökauppaa. Päivät venyivät aamuyhdeksästä iltakahdeksaan ja viikonloppuna avoimet esittelyt päälle, mutta työ oli palkitsevaa.
Onnistumiset ovat kannustaneet eteenpäin
Olen arvostanut asiakasta ja kohdannut jokaisen ostajan ja myyjän heidän ansaitsemallaan kunnioituksella. Kun molempien tahto ja toiveet ovat tiedossa, kauppa saadaan päätökseen ja harjakaiskahvit juodaan hyvillä mielin. Kiinteistökauppa on aina luottamuskauppaa. Pienillä paikkakunnilla niin hyvät kuin huonotkin uutiset liikkuvat valon nopeudella. Niinpä huonoille uutisille ei siis saa antaa tilaa. Jokaisen allekirjoitetun kaupan pitää olla kolmen tyytyväisen osapuolen kauppa: myyjän, ostajan ja kiinteistönvälittäjän.
Raahen Seudun Osuuspankin johtajien suosituksesta Ylivieskan Osuuspankin silloinen toimitusjohtaja toivoi minun hakevan Keski-Pohjanmaan OP-Kiinteistökeskus Oy:n toimitusjohtajaksi. Soveltuvuustestien jälkeen minut valittiin työhön syksyllä 1985 ja siirryin Ylivieskan alueelle haasteelliseen tehtävään. Yhtiön tappio oli silloin suurempi kuin liikevaihto. Kauppoja oli sinä vuonna tehty Ylivieskan toimistossa vain 14, mutta Oulaisten toimistossa 60. Tunnistin tilanteen, mutta näin myös mahdollisuudet. Olin tullut työmaalle.
Työ palkittiin kuitenkin jo parin ahkeran vuoden jälkeen ja pelkästään Ylivieskan toimistossa tehtiin 100 kauppaa. 1980-luvun loppuun mennessä olin avannut toimipisteet paikallisten osuuspankkien toiveesta Ylivieskan ja Oulaisten lisäksi Nivalaan, Haapajärvelle, Kalajoelle ja Haapavedelle. Yhteinen tavoitteemme oli Kala- ja Pyhäjokilaakson markkinajohtajuus. Onnistuimme siinä. Teimme parhaimpina vuosina yli 500 välitettyä asunto- ja kiinteistökauppaa.
Menestyminen on tiimin yhteistyötä – omaa osaamistakin pitää arvostaa
Menestyksellä ei ole salaisuuksia. OP-Kiinteistökeskuksessa olimme yhdessä päättäneet pärjätä kovassa kilpailussa ja teimme paitsi päivätyömme myös kotityömme huolella. Olimme siis kuulolla tarkoin korvin. Hankimme välitettävää ja välitimme. Se kuulostaa helpolta ja helppoa se onkin, tavoitteet haastavia ja työ määrätietoista. Hyvien työntekijöiden etsiminen ja palkkaaminen vaati huolellisuutta ja ammattitaitoa.
”Palkkaa asennetta, kouluta ammattitaitoa.” Kiinteistövälitysalalla henkilöstö on tärkein menestystekijä. Henkilökunnan ammattitaito tulee olla koko ajan iskussa. Uudiskohteiden käynnistäminen on hyvin harkittua ja perusteltua. Kaiken tämän teki mahdolliseksi saumaton yhteistyö alueen rakennusliikkeiden osuuspankkien kanssa. Kauppa syntyy vain, kun on myyjä, ammattitaitoinen välittäjä, ostaja ja rahoitus kunnossa.
Oman osaamisen arvostaminen näkyy kaikilla elämän alueilla, myös kaupankäynnissä. Onnistuminen on koko joukkueen onnistumista, mutta jokaisen joukkueen jäsenen pitää osata ja uskaltaa arvostaa paitsi muiden, myös omaa osuuttaan. Arvostan hyvin paljon tavoitteellisuutta, työn laadukasta hoitamista ja laillisuutta. Johtamisen keskiössä on alaisten oikeudenmukainen ja tasapuolinen kohtelu.
Kokemus tuo varmuutta, koulutus laajentaa näkemystä
Olen työni ohessa opiskellut työurani ajan. Markkinointi-Instituutissa suoritin 1981-1982 vuoden kestävän kiinteistövälittäjän koulutuksen, LKV- tutkinto 1982. Ylivieskan Käräjäoikeus myönsi minulle julkisen kaupanvahvistajan oikeudet vuonna 1991. OP-ryhmän vuoden mittaisen OP-menestysjohtaja tutkinnon suoritin vuonna 2003. Jyväskylän Yliopiston eMBA -tutkinnon opiskelin vuosina 2010 -2012. Ykkösjuttu on Keskuskauppakamarin AKA-yleisauktorisoitu kiinteistöarviointi kokeen suorittaminen vuonna 2006. Kuuden tunnin kokeen haastavuudesta kertoo se, että läpäisin sen heti ensimmäisellä kerralla, silloin ainoana 11 kokelaasta. Kokeeseen osallistumien edellytyksenä oli, että laajassa mittakaavassa vähintään viisi vuotta tehnyt vaativaa arviointitehtäviä. Opiskelutulosten takana oli kokemus ja motivaatio.
Yrittäjyys on hyvä asia
Työyhteisössä yhteinen etu on tärkeämpi kuin oma etu. Jos ajat ovat kovat, pitää elää aikojen mukaan.
Johtajana pitää osata nähdä yhtiön ja työkavereiden tilanne, ei pelkästään omaansa. Joskus työni vaati tinkimään omasta vapaa-ajasta, omista lomista, omista eduista. Hyvinä aikoina pitää vastuun lisäksi jakaa työntekijöille myös hyvää, mutta huonoina ja tiukkoina aikoina johtajan vastuun kantaminen punnitaan.
Sanotaan, että ihminen viisastuu vanhetessaan. Halusin vielä uuden vaihteen elämääni. Ilmoitin jääväni Osuuspankkien Eläkesäätiön vapaakirjaeläkkeelle maaliskuussa 2017. Jättäessäni Laaksojen OP-Kiinteistökeskus Oy:n (nykyisin OP Koti Pohjanmaa) toimitusjohtajuuden, oli yhtiö markkinajohtaja. Yhtiön vakavaraisuus oli vahva.
Koen, että olen työlläni tehnyt historiaa. Suomen OP-Kiinteistökeskusten pitkäaikaisimman toimitusjohtajuuden jälkeen haluan nyt hyödyntää omaa ammattiosaamista itsenäisenä yrittäjänä. Voin antaa oman kokemukseni ja osaamiseni asiakkaitteni eduksi yrittäjäpohjalta ilman turhia kuluja. Siksi Sinä asiakkaanani säästät selvää rahaa. Toivotan Sinut tervetulleeksi palvelevan asiantuntijan tyytyväiseksi asiakkaaksi.